Puheenjohtajan palsta

Aivoliiton P-K:n AVH-yhdistyksen entiset ja uudet jäsenet sekä läheiset/Jäsenkirje 2/2024

Tervehdin tällä kertaa näin, koska yhdistykseemme on liittynyt jäseniä Lieksan ja Nurmeksen alueelta. Siellä yhdistys on purettu, joten olette lämpimästi tervetulleita Pohjois-Karjalan maakunnan alueen yhdistykseemme!

Haluamme ottaa jatkossa suunnitelmiin myös Ylä-Karjalan toiminnan.

Toivottavasti kaunis kesä on tuonut vireyttä ja tarvittavaa lepoa itse kunkin syksyn tehtäviin ja oman elämän suunnitelmiin. Ne voivat olla hyvin moninaisia, joista tärkeimpänä se, että terveyden tila otetaan huomioon. Unta, liikuntaa, arkiaskareita ja ystävien tapaamista sopivasti kerhoissa jne. Kesällä teatteriin osallistujat varmaan nautitte esityksestä. Kerho-ohjelmiin kannattaa tutustua tämän jäsentiedotteen myötä.

Yksi avoin, kotoakin teamsilla seurattava ohjelma on Joensuun kansalaisopiston järjestämä ”Arjen aivoterveys”, jonka pitää yhdistyksemme uusi hallituksen jäsen Tuula Hallikainen, Katso tiedote!

Syystoimintaan sisältyy mm. yhteistyötä Ylä-Savon AVH -yhdistyksen kanssa ja jo perinteeksi muodostunut jäsenistön tapaaminen vuoden loppupuolella. Suunnittelua jatketaan.

Vuosikokouksessa oli keväällä puhetta puheterapian järjestämisestä yhdistyksemme kerhossa. Se asia on edennyt siten, että joudumme odottamaan vielä tämän syksyn ajan. Mutta keväällä 2025 toiminta käynnistyy, kun yliopiston puheterapian opiskelijoilla alkaa harjoitteluviikot.

Seuratkaa ilmoittelua lehdessä ja sihteerin laittamana sähköisesti www.pohjoiskarjalanavhyhdistys.aivoliitto.fi

Olemme huomanneet, että yhä useampi jäsen lukee tiedotteita myös sähköisesti.

”On asioita, joita kuunnellaan korvilla, on asioita, jota kuunnellaan silmillä. Ja on asioita, joita kuulee vain sydämellä, myötäelämisellä.”

Hyvää syksyn alkua kauniin aurinkoisen kesän jälkeen

Eevi Väistö

puheenjohtaja

 

TERVEYSPALVELUJEN SAATAVUUS JA JÄRJESTÄMINEN HUOLETTAVAT/Sanomalehti Karjalainen 4.2024  

Perusterveydenhuollon voimavarojen riittävyys ja riittävän nopea lääkäriin ja hoitoon pääsy nousivat huolenaiheiksi Aivoliiton Pohjois-Karjalan AVH-yhdistyksen vuosikokousessa. Kysymyksiä herätti myös liikkuvien palvelujen toteutus ja terveyspalvelujen tasapuolinen saatavuus.

Kokous kuunteli mielenkiinnolla Hyvinvointialueen valtuutettu Matti Mäntysen katsausta ajankohtaisesta tilanteesta. Tärkeäksi nähtiin turvata riittävät palvelut ja niiden saatavuus tasapuolisesti koko maakunnassa. Painopistettä on siirrettävä perusterveydenhuoltoon. 

Aivoterveys on hyvinvointimme ja toimintakykymme perusta. Niin arjen tekemisemme kuin sydämen ja muistin toiminta ovat yhteydessä aivojemme terveyteen. Tiedossa on, että aivosairaudet yleistyvät väestön ikääntyessä.

On arvioitu, että aivosairaudet aiheuttavat jo noin neljäsosan terveydenhuollon suorista kuluista ja tulevaisuudessa kustannusten arvioidaan lisääntyvän. Aivoverenkiertohäiriön kohdatessa nopea lääkäriin ja hoitoon pääsy on ensiarvoisen tärkeä. Viiveet hoitoon pääsyssä voivat olla kohtalokkaita. 

Hyvinvointialueen suuntaan yhdistyksemme yhteistyön koetaan kehittyneen myönteisesti. Vapaaehtoispohjalta toimiva yhdistyksemme arvostaa suuresti Hyvinvointialueen myöntämää järjestöavustusta. Siitä on suuri apu mm. tärkeässä kerhotoiminnan toteutuksessa ja yhdistyksen tiedottamisessa.

Sairastuneille ja heidän läheisilleen merkittävä voimavara arjessa selviytymiseen on vertaistuki. Muilta ihmisiltä saatu tuki edistää terveyttä, suojaa sairauksilta ja edistää toipumista.

Tukihenkilöiden ja kokemustoimijoiden ohella yhdistyksessämme on nyt myös aivoterveysosaajia. He osallistuivat viime vuonna Aivoliiton järjestämään koulutukseen ja ovat käytettävissä eri tilaisuuksiin.

On tärkeää panostaa terveyden edistämiseen ja ehkäisevään hoitoon, jotta erikoissairaanhoidon kalliita kustannuksia kyetään hillitsemään. Aivoterveyteen kannattaakin kiinnittää huomiota läpi elämän ja huolehtia monipuolisesta ja säännöllisestä ravitsemuksesta, riittävästä liikunnasta ja levosta sekä aktiivisesta ja sosiaalisesta elämästä.

Eevi Väistö, Aivoliiton P-K:n AVH-yhdistyksen puheenjohtaja

 

Aivoliiton Pohjois-Karjalan jäsenet läheisineen/Kevättiedote 1/2024

Vuodenvaihde on usein entisen elämän kertaamista ja uuden alkua. ”Älä murehdi mennyttä”, sanoo sananparsi aivan oikein. Entä voisimmeko muistella mukavaa mennyttä? Näinä aikoina se tuntuu laajemmin ajateltuna hieman vaikealta. Syynä ovat monet ikävät uutiset ja turvallisuuden tunteen järkkyminen.

Toivottavasti omassa elämässänne, hyvät jäsenet ja perheet, on mukavia muistoja muisteltavaksi. Elämä koostuu pienistä hetkistä ja kauniit ja mukavat muistot tuovat turvallisen olon.

Yhdessä teemme tulevaisuutta. Toivottavasti siinä on turvaa, ystävyyttä ja lämpöä. Samoin toivomme tarvittavaa apua ja helpotuksia arjen askareisiin.  

Aivoterveysosaajien toimesta saamme toivottavasti yhdistyksemme ja terveysjärjestöjen yhteistyöllä uutta puhtia yhdistyksen ja jäsenten toimintaan. Tässä jäsentiedotteessa on aivoterveysosaajien yhteystietoja. Heitä voitte kysyä ja edelleen tiedottaa eri järjestöjen tilaisuuksiin.

Tarkoituksena on, että aivoverenkiertohäiriöitä voitaisiin ennalta ehkäistä tiedon varassa. Tärkeintä on ruokavalio, liikunta ja uni. Näihin asioihin sisältyy hyvin paljon elämän eri alueiden merkityksellisiä asioita, kuten sosiaalisuus, ystävyys, musiikki.  Näitä asioita haluamme yhdistyksenä pitää esillä ja edistää yhteiseksi hyväksi eri kerhoissa ja tapahtumissa.

Kiitos jälleen viime vuoden kerhonohjaajat ja tukihenkilöt työstänne! Te, monien kerhojen ohjaajat, joiden kanssa saimme kokoontua syksyllä muistelemaan ja virittämään uusia ajatuksia. Kerhoihin kannattaa tulla! ! Kiitos Taina Huurinainen, joka olet toiminut monia vuosia tukihenkilöiden yhteyshenkilönä! Mukavaa, että jatkat edelleen.

”Tähtöset loistaa, tietäni valaisevat: tähtöset toista eloa ilmaisevat. Lentää ken voisi juuri kuin lintunen tuo; mieluista oisi kohota tähtien luo.”  - E. Tegner

Eevi Väistö

puheenjohtaja

 

AIVOVIIKKO KANNUSTAA HUOLENPITOON AIVOISTA 

Aivoterveyden edistäminen on henkilökohtainen ja samalla yhteisöllinen asia. Aivoterveys vauvasta vaariin on kansallinen voimavaramme. Suomi elää aivoista. Viikolla 11 vietetään maassamme aivoviikkoa – esillä on asiaa aivoista.

Henkilökohtaisesti voimme huolehtia monipuolisesti terveellisestä elämästä ja toiminnasta. Tämän määritteleminen on kunkin oma asia, mutta tietoa ja kokemusta on jokaisella omasta tai läheisten elämästä. Aivoterveys vaikuttaa myös muistin toimintaan.

Arkisessa elämässä on hyvä panna merkille huomiot unesta, liikunnasta ja ravinnosta. Näistä kaikista on tietoa, kun ne otamme käyttöömme ja toimintatavaksi. Aivot tykkäävät unesta, sen tiedämme. Aivot tykkäävät liikunnasta, sen tiedämme. Aivot tykkäävät myös terveellisestä, monipuolisesta, jopa kauniista ruuasta, senkin tiedämme. Näiden lisäksi tarvitsemme elämässämme hyvää mieltä.

Mikä sitten on sopivaa kenellekin? Toiselle se on kulttuuria, liikuntaa, ystäviä, monipuolisia kohtaamisia, sosiaalisuutta. Toiselle sopii paremmin hiljainen elo. Laulaminen on myös hyväksi, kuten Aivoterveys-lehti muistuttaa: ”Laulaminen auttaa kuntoutumaan aivoverenkiertohäiriön jälkeen”. Jokohan tämä kuntoutusmuoto on Hyvinvointialueen suunnitelmassa. Tätäkin voi toteuttaa yksin tai yhdessä joko laulamalla tai kuuntelemalla.

Elämässä on vapaus valita omien mahdollisuuksiensa mukaisesti. Osa tärkeistä asioista on käytettävissä ilman taloudellista panostusta. Esimerkiksi luontoympäristöä riittää jokaiselle nautittavaksi ja käytettäväksi. Lisäksi aktiivinen Pohjois-Karjala sisältää paljon maksuttomia tapahtumia ja mahdollisuuksia joko vireään tai hiljaiseen toimintaan.

Aivoviikolla kohtaamisia on tarjolla muun muassa Muistipäivän tilaisuudessa seurakuntakeskuksessa ja Senioripihan tapahtumissa. Näissä kohtaamisissa on ystävien tapaamisia ja tietopuolista tarjontaa. Innostuksen kipinöitäkin voi saada vaikkapa järjestötyöhön joko oman terveyden tai läheisen terveyden hyväksi. Järjestötyössä korostuu inhimillisyys, yhteistyö ja vuorovaikutus. Nämä ovat tulevaisuuden voimaa jokaiselle yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. Hyvää Aivoviikkoa - pidetään huolta aivoista!

Eevi Väistö

Aivoliiton P-K:n AVH-yhdistys, puheenjohtaja

 

KEVÄTTIEDOTE 1/2023 

Olemme viettäneet joulun erikoisen vuoden ja vuosien jälkeen. Ensin korona-aika rajoitti toimintaamme ja nyt mielemme on täyttänyt maailman arvaamattomuus.

Meidän on hyvä kuitenkin pitää mielissämme hyvään uskominen. Joulun sanoma on toivottavasti tuonut mieliimme vahvuutta elää elämää positiivisin ajatuksin ja tulevaisuuden uskon varassa. Kuten Taivas sylissäni -laulussa sanotaan: ”Täällä kaikkiin päiviin tuo ilo taivaallinen, lempeyttä, rakkautta silmiin ihmisten. Sanat, jotka kuulin, ne unohdu ei koskaan. Vaikka mitä tulkoon, niistä aina voimaa saan.”

Totesin vuosi sitten, että vapaaehtoiset ovat järjestömme voimavara. Keski-Karjalasta Kiteen kerhon aktiivi, Pirkko Kinnari, oli vuosi sitten Aivoliiton hopeasijalle valittu vapaehtoinen. Meidän yhdistyksemme aktiivinen toiminta on jälleen saanut maininnan, kun Heinävedellä ja yhdistyksessämme hyvin motivoituneesti ja ahkerasti toiminnassa mukana oleva Taina Huurinainen valittiin vuoden 2022 Aivoliiton vapaaehtoiseksi. Haluan vielä tässä yhteydessä onnitella ja kiittää Sinua Taina toiminnastasi yhdistyksemme hyväksi! Tainan toiminta oli laajalti esillä vuoden viimeisessä Aivolehdessä.

Hyvinvointialueet aloittavat toimintaansa vuoden alussa. Tulemme seuraamaan AVH:n kannalta asiaa siten, että vuosikokoukseen saamme toivottavasti Keskussairaalan puheenvuoron ja tiivistämme yhteistyötä sairaalan kanssa jo sairauden alkuvaiheessa. Syksyllä oli onnistunut tapaaminen Siilaisilla AVH-potilaan omaisille. Tätäkin toimintaa aiomme jatkaa.

Oma terveystilanne vaikuttaa siihen, miten jaksamme tulla toimintaan mukaan, tavata naapureita, ystäviä ja hoitaa arjen asioita. Mikäli tarvitset ystävää, ota vastaan yhdistyksemme tukihenkilöiden tukea ja tule kerhoihin mukaan. Yhteystietoja niin tukihenkilöistä kuin kerhoista on tässä jäsentiedotteessa. Mieti, voisitko myös sinä olla uusi tukihenkilö yhdistyksessämme. Olemme saaneet uusia jäseniä yhdistykseen. Tervetuloa mukaan! Toivottavasti tästä jäsentiedotteesta on iloa ja hyötyä omaan elämän vaiheeseesi. 

Seuraathan myös Karjalaisen ja Karjalan Heilin jäsenpalstoja. 

Toivottavasti voimme käydä kevättalven ja kevään toimintaan turvallisin mielen valon lisääntyessä kauniiseen Pohjois-Karjalaan ja toivottavasti myös omiin mieliimme.

”Tuhat helmeä hangelle putoo, tuhat kiveä kimmeltää,

runon sinisen hunnun kutoo, tämän päivän pakkassää.”

Toivotan sinulle, hyvä jäsen ja läheinen turvallisuutta ja terveyttä vuonna 2023!

Eevi Väistö

 

Aivoterveys - yhteinen asiamme/ 12.9.2022

 Aivosairaudet koskettavat meitä kaikkia. Kysymys on yleisimmästä ja kalleimmasta kansansairaudestamme. Väestön ikääntyessä sairaudet lisääntyvät. Aivoterveyttä samoin kuin muutakin terveyttä on itse kunkin hyvä seurata. Keskeistä on huolehtia henkisestä ja fyysisestä kunnosta.

Näin syksyllä alkaa monia kuntien tai järjestöjen ylläpitämiä kerhoja. Niihin kannattaa osallistua, mikäli aikataulut ja terveystilanne sallii. Vapaaehtoistoiminta voi edesauttaa osallistumista. Toisten huomioiminen ja auttaminen tuo auttajallekin hyvää mieltä arkeen.

Järjestöissä tarvitaan vapaaehtoisia toimijoita. Kannustan vapaaehtoiseksi, jos vain terveys sallii ja pystyy toimimaan jollekin avuksi. Oman yhdistyksemme kerhotoimintaan osallistuminen tuo virkistystä myös itselle. Yhteisyydessä on voimaa, yhdessä olemme enemmän.

45-vuotias Aivoliitto jäsenyhdistyksineen tekee työtä aivoterveyden hyväksi. Yhdistykset, niiden vapaaehtoiset toimijat, kerhonohjaajat ja tukihenkilöt antavat tukea ja apua sairastuneille. Tavoitteena on, että arki sujuu ja kaikilla olisi mahdollisimman hyvä elämä.  

 Omassa yhdistyksessämme toimimme ja teemme kansanterveystyötä täysin vapaaehtoisvoimin. Pidämme kerhoja ja virkistystilaisuuksia. Aktiivinen järjestöväki toimii ja tukihenkilöt ovat yhteydessä sairastuneisiin. Tervetuloa vapaaehtoiseksi.

 Uusimpana toimintana on aivosairaan omaisten tukeminen. Hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen tuo oman haasteensa. Tässä työssä haluamme olla mukana. Aivosairauksien avunsaannissa on nopeus valttia. Nopea apu vähentää komplikaatioiden riskiä.

Aivosairauksien ennaltaehkäisyssä arkiset elämäntapamme - terveellinen ruoka, liikunta ja riittävä lepo – ovat tärkeitä. Jopa kahdeksan sairastumista kymmenestä voitaisiin ehkäistä ennalta. Kaikenikäisten on hyvä seurata kolesteroliarvoja ja verenpainetta.

Leppoistaminen on sallittua elämän suolaa. Hyvä mieli ihmissuhteissa ja arjen asioissa tukee aivojen terveyttä ja jaksamista. Musiikki ja rytmi niin itse tuottamalla kuin kuuntelemalla tukee aivojen hyvinvointia.

Yhdessä olemme enemmän -teemalla yhdistyksemme toivottaa iloa ja valoa syksyyn.

Eevi Väistö

Hyvät Aivoliiton P-K:n AVH-yhdistyksen jäsenet, perheet ja läheiset/29.8.2022

Kesän kuluessa olemme saaneet osallistua parin vuoden jälkeen taas vapaammin erilaisiin kesäisiin toimintoihin. Toivottavasti olette onnistuneet niissä käymään ja pysymään erossa yhäkin keskuudessamme olevasta koronasta. Erilaiset tapahtumat tuovat muistoja ja vireyttä elämään.

Muistoja keräsimme myös yhdistyksessämme, kun järjestimme Unelmien liikuntapäivän Kuhasalossa yhdessä Parkinson yhdistyksen kanssa. Kalmonkatistan kodan nuotiokahvit ja lämpö oli mieluista ulkoiluohjelman jälkeen. Osa meistä vieraili Mikkelissä Itä-Suomen yhdistysten kevätpäätöksessä. Muistoja ja vinkkejä toimintaan on tullut näistä tapahtumista.

Näihin järjestöjen yhteisiin tapaamisiin kannustaa myös Aivoliiton toiminnanjohtaja Mika Pyykkö. Hän tulee vieraaksemme torstaina 15.9. Karelia-ammattikorkeakoululle Tikkarinteelle. Katso ohjelma jäsentiedotteesta. Hyvät jäsenet, tervetuloa tapaamaan Aivoliiton toiminnanjohtajaa klo 12- 14.30.

Pohjois-Karjalassa on toinenkin AVH-yhdistys, Pielisen aivohalvaus- ja afasiayhdistys ry. Olemme kutsuneet myös heidät em. tilaisuuteen mukaan. Samoin olemme kutsuneet terveysalan opiskelijat sekä keskussairaalan, terveysalan koulutuksen ja Joensuun kaupungin sekä P-K:n hyvinvointialueen vastuuhenkilöitä.

Tietoa aivoterveydestä on syytä jakaa ja ottaa huomioon.  Onhan aivosairaudet merkittävästi lisääntymässä koko Suomessa. On todettu, että joka kolmas maassamme sairastuu jossain vaiheessa aivoperäiseen sairauteen.

Tervetuloa tuleviin tapahtumiimme sekä toimimaan järjestönä myös yhteistyössä toisten järjestöjen kanssa. Mitä se voikaan olla? Tästä on hyvä keskustella. Sanonta ”Yhdessä olemme enemmän” on totta, kun mietimme toimintojen jatkuvuutta tulevaisuudessa.

Yhdistyksemme tekee arvokasta työtä sairastuneiden ja omaisten parissa sekä tietysti koko Aivoliiton toiminnassa. Jatketaan sitä tässä tiedotteessakin mainituissa tapaamisissa. Iloitsemme uudesta sihteeristä Kaija Pesosesta. Olet lämpimästi tervetullut jatkamaan edellisen sihteerin Eija Postin tehtävää.

Toivotan hyvää syksyä ja iloisia tapaamisia yhdistyksemme toiminnoissa, terveyttä ja jaksamista arkeen ja juhlaan!

”Opi elämän hetkessä ja ymmärrä, että et voi enää eilistä muuttaa, etkä huomista elää ennen kuin huominen tulee.”

Eevi väistö                      

Avaussanat 20.11.2020 40 vuotis juhlakokouksen alussa

Arvoisat juhlavuosikokoukseen osallistujat, hyvät kunniajäsenet ja jäsenet sekä läheiset ja kaikki mukana olevat Tämä kohta päättyvä vuosi jää mieliimme erikoisena koko elämämme ajalta yleisen valtakunnallisen koronaepidemian vuoksi. Tämän takia olemme vasta nyt koolla vuoden 2020 vuosikokouksessa. Näin on jouduttu toimimaan monissa järjestöissä tänä vuonna. Järjestössämme on ollut viimeisen kymmenen vuoden ajan voimassa tämä yhden vuosittaisen sääntömääräisen kokouksen käytäntö. Aivosairaudet ovat lisääntyneet jo kansantaudiksi. Tutkimuksia taudin ehkäisemiseksi tehdään koko ajan. Samoin kuntoutuksen osuutta kehitetään. Valtakunnallisesti tulevaisuuden tavoitteena on saada oma Aivoterveys-ohjelma. Aivoliitto ry oli Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry 10 vuotta sitten. Tuolloin yhdistyksemme nimi oli Pohjois-Karjalan Aivohalvaus ja -afasiayhdistys ry. Rantakylän kirkolla juhlittiin 12.12. yhdistyksen 30-vuotistaivalta. Siinä juhlassa liiton toiminnanjohtaja Tiina Viljanen piti juhlapuheen. Nyt hän on viimeisessä Aivoterveys lehdessä kiitellyt jäsenistöä 20 vuoden yhteistyöstä ja toivotellut meille hyvää jatkoa. Tänään on suuri ilo, että Aivoliitosta meillä on mukana hallintopäällikkö Kirsi Haanperä. Pohjois-Karjalan AVH-yhdistys on 40 vuotias. Kutsuissa ja ilmoituksissa olette voineet havaita, että olemme Aivoliiton jäsenyhdistys. Liiton nimi yhdistyksemme nimen edessä on mielestäni tuonut omaa maakunnallista yhdistystämme tutum- maksi. Nimet vaihtuvat ajan mukana. Nimeä koskeva sääntömuutos on tulossa ensi vuonna. Tätä asiaa voitte kommentoida tässä kokouksen kuluessa. Alueellamme tehdään paljon järjestötyötä aivoverenvuotoon sairastuneiden parissa. Toimintamme tukipilareita ovat koulutetut tukihenkilöt, joihin voi olla yhteydessä ja jotka vierailevat säännöllisesti nykyisin Siun soten Siilaisen Kuntoutumiskeskuksen neurologisella kuntoutusosastolla, aiemmin keskussairaalan kuntoutusosastolla. Yhteistyö osaston kanssa on hyvää, siitä kiitos sairaalan henkilökunnalle ja osastolla vieraileville tukihenkilöille, samoin kuin hallituksen tukihenkilöiden yhteyshenkilölle. Pohjois-Karjalan AVH-yhdistys on mukana monissa eri järjestöjen yhteisissä asioissa. Tämä sai alkunsa Yksi elämä -ohjelmasta, jota toteutimme viime vuosien aikana aluksi yhdessä Sydän-, Syöpä- ja Diabetesyhdistysten kanssa. Sittemmin mukaan tuli myös muita järjestöjä. Korvaamaton kovalevy -kampanjaa on myös toteutettu ja toivottavasti siitä jäi teillekin - hyvät osallistujat- mieleen se, että verenpainetta on hyvä seurata. Hyvä juhla -ja kokousväki Säännöllinen kerhojen toiminta Joensuussa ja ympäristökunnissa on luonut ja luo yhteishenkeä, tuo vertaistukea, virkistää ja antaa myös tietoa erilaisista sairauteen liittyvistä asioista. Haluan tässä yhteydessä suuresti kiittää kerhonohjaajia, jotka olette vuodesta toiseen jaksaneet toimia jäsenistön hyväksi. Voimia Teille jatkossakin. Kerhojen ohjelmat ja nimet vaihtuvat. Viimeisen vuosikymmenen aikana on tullut esille tutkimuksienkin kautta se, miten suuri merkitys musiikilla ja liikunnalla on aivoille. Samoin sosiaalisuus tulee esille, erityisesti nyt, kun elämme rajoitusten aikaa. Moni kaipaa läheistä, tuttua ja päivittäistä seuraa. Tietotekniikka palvelee osittain, mutta ei ole livenä tapahtuvan kanssakäymisen veroista. Onneksi saimme tähän vuoteen ilmastoltaan hyvän ja kauniin kesän sekä värikkään syksyn ilahduttamaan kanssakäymisen vajetta. Yhtenä haasteena yhdistyksemme toiminnassa on ollut sopivien, esteettömien, tilojen löytyminen. Suuri toive oli, että tässä naapurustossamme oleva, kaunis, Kotikartanon talo olisi meidän toiminnan kotipesä. Siinä kuitenkin juuri esteettömyys on rajoittanut jossain määrin toimintaa. Olemme tosin löytäneet etsintöjen jälkeen tiloja niin kaupungissa kuin ympäristössä. Toisena haasteena meillä on saada toimivat nettisivut. Tämä on haasteena monille muillekin pienille ja vapaaehtoisvoimin toimiville yhdistyksille. Tässä yhteydessä haluan kiittää teitä kaikkia, monia teistä vuosien yhteistyöstä, kun olette tulleet juhlistamaan 40-vuotistaivaltamme. Samalla kiitän yhdistyksen hallitusta aktiivisesta toiminnasta ja siitä miten vastuullisesti kukin hoitaa tehtäviään. Pitkäaikainen hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja Marja Paavonkallio on toiminnassaan verraton yhteistyökumppani – ja on hienoa, että hänet valittiin myös Aivoliiton valtuuston puheenjohtajaksi. Kiitos Marja yhteistyöstä! Vastuullinen sihteeri Eija Posti ansaitsee kiitokset tarkasta toiminnasta. Kiitos Eija! Lämmin kiitos teille, jotka eritavoin olette onnitelleet järjestöämme. _______________________________________________________________